Rekrytointi
Haluatko tulla rakentamaan tulevaisuuden infraa kanssamme?
Vahvalla kokemuksella ja uudella teknologialla.
Marttilan Maanrakennus Oy on kotimainen, vakavarainen infra- ja maanrakennusalan yritys, joka on palvellut asiakkaitaan jo yli 50 vuoden ajan. Olemme osa Läänin Kuljetus -konsernia, joka on yksi Suomen johtavista kuljetus- ja infra-alan toimijoista. Konsernitausta antaa meille vahvan selkänojan kasvaa, kehittää toimintaa ja palvella asiakkaita entistäkin paremmin.
Olemme erikoistuneet pääurakointimallilla toteutettaviin, vaativiin infrarakentamisen hankkeisiin, kuten katu- ja vesihuoltorakentamiseen, aluerakentamiseen sekä maa- ja pohjarakentamiseen.
Toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja Kymenlaaksossa. Teemme yhteistyötä niin kuntien, kaupunkien kuin yksityisten rakennuttajien kanssa.
Työllistämme noin 25 ammattilaista ja liikevaihtomme on noin 20 miljoonaa euroa.
Panostamme arjessamme laatuun, työturvallisuuteen ja hyvään esihenkilötyöhön. Käytössämme on modernit työkalut, joiden avulla viemme hankkeemme läpi tehokkaasti ja laadukkaasti.
Tule osaksi joukkuetta, jossa hyvä johtaminen ja reilu tekemisen meininki kohtaavat!
Avoimet työpaikat
PK-SEUTU: Työmaapäällikkö. Haku päättyy 31.8.2025
Hakuaika päättyy 31.8.2025
Työmaapäällikkö, kokoaikainen, Helsinki
Roolisi työmaapäällikkönä:
- Vastaat sinulle nimetyn työmaan kokonaisvaltaisesta johtamisesta toimien hankkeen vastaavana työnjohtajana.
- Vastaat työmaastasi kokonaisvaltaisesti, tehden tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, alihankkijoiden ja oman työmaaorganisaatiosi kanssa.
- Olet avainhenkilö työmaatoimintojen ja projektitalouden suunnittelussa sekä ohjaamisessa.
- Osallistut asiakastyöhön erilaisissa katselmuksissa ja kokouksissa.
- Varmistat, että työmaat toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ajallaan, pitäen myös huolta ympäristöstä ja hyvästä työturvallisuudesta.
- Johdat työmaahenkilöstöä esimerkilläsi ja toimit heidän suorana esihenkilönään.
- Hyödynnät työmaillasi nykyaikaisia järjestelmiä ja osallistut aktiivisesti yhtiön toimintatapojen kehittämiseen.
Mitä toivomme sinulta?
• Soveltuvaa rakennusalan koulutusta (esim. AMK, DI tai teknikko)
• Kokemusta vastaavan työnjohtajan tehtäväistä infrarakentamisessa vähintään 3 vuotta
• Suunnitelmallista, aktiivista ja suoraselkäistä työotetta
• Hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja oman tiimin ja alihankkijoiden johtamisessa
• Halua kehittää niin omaa ammattitaitoasi kuin myös yhtiömme toimintatapoja entistä paremmiksi
• Sujuvaa suomen kielen taitoa
Tarjoamme sinulle:
• Vakituisen työsuhteen vakaassa ja hyvämaineisessa konsernissa
• Haastavia, vastuullisia ja mielenkiintoisia projekteja johdettavaksesi
• Kilpailukykyisen palkkauksen ja muut työsuhde edut
• Laajat työterveyshuollon palvelut
• Mahdollisuuden liittyä hyvähenkiseen porukkaan, jossa esihenkilötyö on arvostavaa ja arki sujuu mutkattomasti matalassa organisaatiossa
• Avainroolin yhtiömme uudistetun strategian toteuttamisessa – pääset vaikuttamaan toimintatapoihin ja viemään hyviä ideoita käytäntöön
Työt alkavat sopimuksen mukaan, mutta kuitenkin mahdollisimman pian.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Jari Koskinen, puh. 050 353 0671 (Barona Rakennus Oy), lomalla viikot 32-34.
Viikkojen 33–34 aikana voit olla yhteydessä: Sami Horttanainen, puh 040 057 2546 (Marttilan Maanrakennus Oy)
Haku päättyy 31.8.2025. Hae paikkaa rekrytointikumppanimme Baronan sivuilta. Pääset sinne TÄSTÄ LINKISTÄ.
PK-SEUTU: Mittaustyönjohtaja, haku päättyy heti sopivan henkilön löydyttyä.
Mittaustyönjohtaja, kokoaikainen, pääkaupunkiseutu
Haemme osaavaan joukkoomme nyt mittaustyönjohtajaa pääkaupunkiseudulle vahvistamaan työmaidemme tuotantoa ja laadunvarmistusta. Roolissa yhdistyy käytännön mittaustyö, digitaalisten työkalujen hyödyntäminen sekä tiivis yhteistyö projektinjohdon ja työnjohdon kanssa. Tule osaksi joukkuetta, jossa hyvä johtaminen ja reilu tekemisen meininki kohtaavat.
Tehtävässä vastaat mm:
- Mittaustöistä työmailla: tarkistuspisteiden vienti, koneiden korkotarkastukset sekä toteuma- ja laadunvarmistusmittaukset
- Toteumakuvien ja luovutusdokumenttien laatimisesta
- Massojen ja määrien laskennasta
- Mittaussuunnitelmien toteutuksesta ja mittaustiedon oikeellisuudesta
- Mittaajien, alihankkijoiden ja koneenkuljettajien ohjaamisesta sekä tuesta työmaalla
- Mittaus- ja malliaineistojen hallinnasta sekä paikkatietoaineistojen arkistoinnista
Odotamme sinulta
- Kokemusta infra-alan mittaus- ja paikkatietotehtävistä
- 3D-Win-osaamista (toteumakuvat, massa- ja määrälaskenta)
- Infrakit-osaamista (projektien luonti/hallinta, 3D-mallien vienti, koneiden hallinta projekteilla)
- Hyvää yhteistyökykyä ja tarkkaa työotetta
- Kykyä toimia sekä käytännön mittaustöissä että mittausten koordinoinnissa
Tarjoamme sinulle:
- Vakituisen työsuhteen vakaassa ja hyvämaineisessa konsernissa
- Kilpailukykyisen palkkauksen ja muut työsuhteen edut
- Mahdollisuuden työskennellä merkittävissä infra-alan hankkeissa
- Modernit työkalut ja järjestelmät työn tueksi
- Mahdollisuuden kehittyä mittaustyön ja digitaalisten työkalujen asiantuntijana
- Laajat työterveyshuollon palvelut
- Mahdollisuuden liittyä hyvähenkiseen porukkaan, jossa esihenkilötyö on arvostavaa ja arki sujuu mutkattomasti matalassa organisaatiossa.
Täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat heti.
Hae paikkaa lähettämällä hakemus ja CV varatoimitusjohtaja Sami Horttanaiselle sähköpostitse: sami.horttanainen@marttilan.fi
Lisätietoa tehtävän sisällöstä antaa: työmaapäällikkö Lauri Kyllästinen puh. 040 5843 707.